Näperryksiä ja kuinka ne tehdään

Tällä kertaa luodaan silmäys Villa Dystopian hurmaavan omituiseen maailmaan ja selvitetään, kuinka muutama enemmän tai vähemmän omatekoinen esine on saanut alkunsa. Ensimmäisenä katsotaan, kuinka syntyy vanhanaikainen lääkeruisku helposti ja lähes ilmaiseksi. Kaikkia esitettyjä ideoita saa kopioida vapaasti, kunhan niitä ei väitä omikseen.

Tällaisen askarteluun tarvitaan ainoastaan "tappipäinen" nuppineula (jota voi tarpeen mukaan lyhentää terävästä päästä), kaksi pientä, tarkoitukseen sopivan väristä helmeä (mieluiten läpinäkyviä tai metallinvärisiä), ruiskun säiliöosan pituinen pätkä vanupuikon vartta ja korvakorun takakappale. Osat ladotaan nuppineulaan kuvanmukaisesti ja säiliöosan ja pienen helmen väliin ja helmeen ruiskaistaan liimaa osien karkuunlähdön välttämiseksi. Aitouden lisäämiseksi säiliöön voi liimata  tai piirtää mitta-asteikon.


Seuraavaksi jaan kaikille vinkin siitä, miten muovisia Lundby- tai vastaavia nojatuoleja ja sohvia saa tuntuvasti kauniimmiksi (tai kärsineemmiksi).

Jalkansa menettäneelle sohvalle on kuvissa liimattu askarteluliimalla samettipäällys sekä pitsiä peittämään muovinen alaosa. Myöhemmin, kun sohva on löytänyt tiensä läpi sivilisaatiomme tuhon, se on kokenut lisää kohentelua: kangasta on sopivilta kohdin irroiteltu muovista ja leikelty repaleiseksi. Rei'istä on  sitten työnnetty kankaan ja muovin väliin vanua, jonka saa kernaasti jättää hiukan pursuilemaan.

Lämmin kiitos tämän lookin "suunnitteluavusta" kuuluu 1:1 kissoilleni, jotka kovasti haluaisivat stailata 1:1 huonekalumme samaan tyyliin.

Koska lelut ovat ihania ja koska niitä on hauskaa askarrella, myös ydintuhon kokeneessa talonrähjässänikin täytyy olla niitä, aidossa retrohengessä tietysti. Rakennuspalikkoihin käyttämäni kuutionmuotoiset puuhelmet (Tiimarista) ovat niin monikäyttöisiä, että suosittelen ehdottomasti tutkimaan, onko lähimmässä liikkeessäsi vielä jäljellä niitä! Palikoissa käytin melko keskikokoisia, pussiin sisältyi myös suurempia ja pienempiä. Aion myöhemmin näyttää, mitä muuta niistä voi muun muassa keksiä. Nyt kuitenkin: opettavaiset rakennuspalikat!

Mainitsemani puuhelmet ovat valmiiksi kuvanmukaisen värikkäitä, joten ne eivät kaivanneet muuta kuin sopivia kuvallisia paperipaloja reikien peittämistä ja tyylin viimeistelyä varten. Kuvat (tai numerot, aakkoset, minkä tahansa) voi piirtää itse kuten minä tein, mutta todennäköisesti myös netistä voi tulostaa tarkoitukseen sopivia printtejä. Jos askartelulaatikoiden syvyyksistä löytyy sopivaa lakkaa, sen voi tietysti huitaista suojaamaan liimattuja kuvia.

Palikoiden koko

Viimeisenä vilkaistaan, miten käy puuvalmiin, Jyväskylän Sinooperin loppuunmyynnistä mukaan lähteneen vetokärryn (ja kuinka esineistä ylipäätään saadaan mahtavan kuluneita ja retroja, kuin mummolan vintiltä kaivettuja.)

Kun kärrystä on hietto pois pahimmat rosoisuudet ja terävät reunat, lähmäistään pintaan maali. Kannattaa suosiolla valita näyttäviä, jopa räikeitä värejä, sillä ne ovat paitsi ihanan nostalgisia, myös kuluvat prosessin edetessä haaleammiksi. Jos haluat aikaansaada hulvattoman, retrohenkisen lopputuloksen, uskaltaudu kokeilemaan epäsovinnaisiakin väriyhdistelmiä.

Kun värit ovat pinnassa, kaivetaan uudelleen esille (karkea) hiomapaperi. Ja nyt tulee tärkeä osuus: kulutuksen ei tarvitse eikä pidä olla tasaista. Älä läpikäy yhtä huolellisesti joka neliösenttiä, vaan keskity luomaan paremmin ja huonommin säilyneitä pintoja jättämällä osa alueista lähes koskemattomiksi ja hiomalla osasta maali lähes kokonaan pois.

Viimeistele käsillä oleva esine: kiinnitä, piirrä tai maalaa tarvittavat yksityiskohdat. Tässä vetokärry on saanut loppusilauksensa o,1 mm tussilla (nimi perälaudassa sekä pyörien akselit) sekä Keskisuomalaisen mahtavan mainoskassin vanhanaikaisilla paloilla. Pidäthän mielessä, että "ennenvanhaan" on oltu paljon säästäväisempiä, joten sanomalehteä voi käyttää vaikka mihin (mm. seinänrakojen tilkitseminen, lahjojen ja pakettien kääriminen, eristys, lasten askartelut...).  Mikäli vanhannäköistä paperia ei ole saatavilla, pääset samaan lopputulokseen maalaamalla sanomalehden tektiosioita tai muuta tekstiprinttiä vahvalla teellä tai kahvilla.

Lopuksi käynnistetään pieni leikkimielinen kilpailu, jossa osallistumisaikaa on 7.11 2012 asti. Tehtävänä  on tunnistaa kaksi juttua:
1) Punaisen rakennuspalikan mystinen symboli (ei numero kolme vaan se toinen kuva )sekä
2) kärsineen vetokärryn nimen (perälaudassa) alkuperä.
Ensimmäisenä oikean vastauksen tienneelle, tai mikäli oikeita vastauksia ei löydy, parhaiten tai hauskimmin vastanneelle lähtee tusina iloisenväristä kuutiohelmeä (sama koko kuin kuvissa) rakennuspalikoiden materiaaliksi. Rohkeasti arvaamaan!

Seuraavalla kerralla palataan taas Anturaisen perheen pariin ja katsotaan, mitä nukkekodin nukkekoti pitää sisällään. Siihen asti Sienipilviä ja romantiikkaa kiittää lämpimästi ja muistuttaa, että säteilysairaus on vakava juttu: vaikka olisit janoinen, älä koskaan juo radioaktiivista vettä, virvoitusjuomaa tai alkoholia, ellei kyse ole hengenvaarasta!

Herra Anturainen voittaa pokerissa

Tänään kurkistetaan millaiset seuraukset levottoman nuorenherran äkillisellä rahansaannilla on, eli millaisia kalusteita Kissankellokartano pitää sisällään (ja kuinka osa niistä on tehty). Samalla saadaan hiukan sisäpiirin tietoja nuorenparin elämästä.

Hyllyt ja lautanen verkkokaupasta, matto kirja, auto ja elefantti äidiltä saatuja, papukaijat ja apina kirpputorilöytöjä, lasipöllö ja -siili Tallinnan tuomisia. Seepra valmistettu muovailumassasta, pöytä itse puulevystä maalaten, jalkana komea shakkinappula.

Voitettuaan mukavan summan rahaa kotikaupungin pokeriveikoilta herra Anturainen palaa kotiin huolettomassa, edesvastuuttomassa ja juovutusjuomilla marinoidussa mielentilassa, luovuttaa jalomielisesti voittonsa ilahtuneelle morsiamelleen ja paneutuu kerälle olohuoneen matolle päätään selvittämään. Ovela kissaneitonen huomaa tilaisuutensa tulleen ja livistää oitis kaupungille tekemään hulppeita hankintoja: kun on näin komea kartano, sopii kai kalustuksenkin olla koreaa. 

Herätessään seuraavana päivänä nuori tohtori ei viitsi kummemmin hämmästyä uusista kirjahyllyistä, vaan alkaa tyynen huonovointisena purkaa kaukomailta tuomiaan (tai kaukosatamien uhkapeliluolista voitettuja) erikoisuuksia hyllyihin. Kun hän suuntaa yläkertaan "aamiaisineen" aikomuksenaan ehdottaa morsiamelle perin synnillistä rasvaisen purtavan hankkimista hän kuitenkin mykistyy täysin.

Herra anturaisen hiiritohvelit on ommeltu omin pienin kätösin, "aamiaispullo" on sahattu juomansekoittimesta. Vaunut ovat äidiltäni, nukkekoti verkkokaupasta ostettu (puuvalmiina) astiakaappi. Nukkekodin ja karusellin syntyyn voin antaa perusteellisemman katsauksen myöhemmin.

"Kultaseni, tulisitko apuun? Kureuumani eivät suostu sulkeutumaan", kissamorsian huhuilee makuuhuoneesta. Herra Anturainen raapii päätään. "Toki, silkkiturkkini... Heti kun olet selittänyt minulle, mitä merkillistä rekvisiittaa ruokasali on pullollaan. Onko tämä jonkinlainen performanssi?" hän päivittelee ja kuulee morsiamensa kikattavan viereisessä huoneessa. " No mutta herraseni, et kai sinä väitä että minä olen jonkinlainen perfomaani?! Ei mitään sen tapaistakaan! Nämä ovat sen varalta, että pullasemme on tyttö." 

Hetken tohtori Anturaisen häntä heiluu mietteliäästi. Sitten hän saa suunsa auki. "Tyttö? Eivät pullat voi olla poikia tai tyttöjä, hassu. Pullat ovat..."

Yöpöytä, vaatekaappi, vuode ja tuoli ovat jotakin vanhaa settiä. Tyynyt ja patja on ommeltu itse, samoin simpukankuoren muotoon tikattu tuolinpehmuste. Valkoinen jakkara on syntynyt lankarullasta, kankaasta ja suuresta napista, pikkupöytä puolestaan korvakorusta ja shakkinappulasta.

"Sinähän sanoit olevasi tohtorismies!  Et kai vain ole narrannut minua? Tottahan sinä ymmärrät, että pullukkaiset pullavaiset kissanpentuset ovat poikia tai tyttöjä. Ja  minä niin toivoisin, että tämä olisi tyttö... Tuo nukkekoti oli niin soma, etten voinut olla ostamatta sitä. Kerrassaan ihana, eikö vain?!" tyttömäisesti hihittäen tuleva rouva Anturainen viskasi korsettinsa takaisin kaappiin. "Tästä lähtien olen ilman. Juorukellot puhukoon vapaasti, minä haluan sisustaa ja syödä pullaa vapaasti."

Kissankellokartanon tarina jatkuu ja irtaimistoa vilkaistaan myöhemmin lisää, ensi kerralla kuullaan kuitenkin Villa dystopian uusia kuulumisia. Jos jokin esine jäi kuvissa epäselväksi, mutta sen ulkoasu tai valmistus kiinnostaa, mainitse asiasta niin toimitan selventäviä kuvia myöhemmin. Nyt Sienipilviä ja romantiikkaa kuitenkin kiittää ja kuittaa ja muistuttaa, että ystävällinen hymy bussikuskille tekee ihmeitä!

Kurkistus Kissankellokartanoon

Seuraavaksi katsaus toiseen, hiukan perinteisempään, nukkekotiini. Kyseessä on jonkun aikanaan itse nikkaroima (melko mielenkiintoisilla väreillä maalaama) kaksikerroksinen talo, jonka alakerran huonekorkeus on vain yhdeksäntoista sentin luokkaa (eli melko tuntuvasti vähemmän kuin 1:12 mittakaavassa). Tämä on periaatteessa kuulunut minulle lapsesta asti, mutta sain kipinän sen kanssa askarteluun reilu vuosi sitten.

 Asukkaiksi olen löytänyt ihania Sylvanian families -silkkikissoja! Itse asiassa metsästin näitä nimenomaisia söpöläisiä lelukaipoista kuukausia. Mutta annetaanpa nyt ääni Kissankellokartanon tarinalle.

Levoton nuoriherra Anturainen palaa kotiinsa mukanaan muutakin kuin aiottu tohtorin pätevyys: sulhasensa kainalosta rapistunutta Kissankellokartanoa ihmettelee nuori morsian, joka kantaa mukanaan hurjaa salaisuutta. Maailmalla vietettyjen vuosien aikana Kissankellokartanosta on lähtenyt moni asia: antiikkihuonekalut on ulosmitattu vanhan isotäti Anturaisen epätoivoisiin yrityksiin rahoitaa rauhattoman sisarenpoikansa seikkailuja, palvelijat ovat kävelleet ulos yksi toisensa jälkeen houkuttelevampien palkkojen perässä ja viimeisenä maallisen vaelluksensa on päättänyt isotäti Anturainen itse. Hänen pehmoisten anturoidensa askeltaessa nyt sateenkaaren tuonpuoleisilla niityillä nuorenparin edesottamuksia vartioi enää tädin tuima muotokuva, jota paatunut velkojakaan ei tohtinut lunastaa omaa ruokasaliaan koristamaan.

Keittiön takaseinää on jo muutettu...

 Pörröistä korvaansa raapien nuori tohtori kulkee olohuoneesta keittiöön ja takaisin olohuoneeseen, kaiteensa menettäneitä portaita ruokasaliin, ruokasalista makuuhuoneeseen, jonka katosta roikkuu orpona kynttiläteline, takaisin ruokasaliin ja lopulta kylpyhuoneeseen, jonka rappaus loistaa keskeneräisyydellään ja pesunurkkauksen kaakelit odottavat yhä lattialla laittajaansa. "Näyttää siltä", herra Anturainen mutisee: "että meillä on täällä tekemistä. Onpa totisesti..."


"Mutta onhan meillä sentään vielä pullaa. Niin kauan kuin pullaa riittää, minä olen valmis panemaan tuulemaan!" ilmoittaa nuori morsian ja taputtaa vatsaansa. "Näin hienoa kotia en olekaan ennen päässyt laittamaan. Ja vielä pullaakin... Kyllä meidän kelpaa, muruseni", hän kujertaa vierasmaalaisella aksentillaan ja suikkaa suukon yllättyneen sulhasensa poskelle.

Ruokasali

Mannapuurorapattu kylpyhuone

 Kuten kuvista käy ilmi, talo vaatii vielä aikamoiset määrät laittoa. Vaatimattomilla taidoillani en ole keksinyt erityisen monia mahdollisia uudistuksia, mutta hiljaa hyvä tulee. Kylppärin takaseinä on lähmäisty mannaryyni-liimaseoksella ja maalattu, peseytymisnurkkauksen laatat on saatu remonttiliikkeen roskiin matkalla olevista ylijäämäpaloista. Keittiön takaseinä on koottu perunaleimatulla tapetilla ja kaihtimesta irroitetuilla puutikuilla.

Seuraavalla kerralla tehdään kurkistus siihen, kuinka pörröisen nuorenparin kotiutuminen lähtee sujumaan ja selvitetään samalla, millaisia luurankoja nuoren morsiamen kaapissa lymyileekään. Siihen asti Sienipilviä ja romantiikkaa toivottaa ihanaa alkutalvea ja muistuttaa, että sitä naapurin mummoa kannattaa tervehtiä!

Makuuhuone ja joulukoristeen rungosta tuunattu lamppu

Kurkistus minikokoiseen maailmanloppuun

Siviilielämäni on pitänyt sisällään kaikenlaista jännitystä (mm. oman pikku toukkasen kuoriutuminen), joten blogin päivittäminen on hiukan jäänyt. Tässä sitä nyt kuitenkin tulee: post-apokalyptinen nukkekotiprojektini Villa Dystopia.

 
 Kyse on kokonaista kuusi euroa maksaneesta (lundby?)kirpputorilöydöstä, jossa oli ostohetkellä melkoisesti elämän jälkiä. Sekä ulko-että sisäseiniä ynnä lattioita oli kohennettu ronskiein ottein vahaliidulla ja paikoitellen puussakin voi havaita halkeamia. Pikku ystäväni taikasieni (os. ihmesieni) kuitenkin osoittautui huomattavaksi avuksi ja lähes kaikki ylimääräinen väri lähtikin tarmokkaalla pyyhkimisellä.

Tarkoitukseni ei ollut nimenomaisesti etsiä maailmanlopun kokenutta pikkukotia, mutta sellaisen löydettyäni en voinut vastustaa mahtavaa tilaisuutta. Ihan tarpeeksi rappiota ja tuhoa makuuni ei kuitenkaan valmiiksi ollut, joten päätin tärvellä itsekin hiukan lisää. Monienkin äärimmäistä tuhoa ilmentävien pelien, kirjojen ja elokuvien fanina valitsin talon lähtökohdaksi sen alkuperäisen ulkoasun kanssa mahtavalla tavalla pariutuvan Fallout-pelisarjan: ydintuhoa n. 50-60 -luvun maisemissa, säteilyhirviöillä, plasma-aseilla ja hulvattoman mustalla huumorilla höystettynä.

 Entisenä maalaistyttönä huomasin toki, ettei takanedustaa ollut asianmukaisesti suojattu: ensi töikseni asensinkin tyylikkään "kivetyksen" remonttilikkeestä kauniisti pyydetystä lattiamateriaalien esittelykansiosta. Reunuksen remonttireiskailin kultamaalilla lähmäistyistä puutikuista. Haaveissa on parannella tulisijaa myöhemmin lisää hiilillä ja mahdollisesti myös ex-asukkaan hiiltyneillä jäännöksillä.

Ihanaa maailmanlopun tuntua lisäämään "paikkasin seinästä reiän" jäätelötikun pätkällä ja tarkoitusta varten säästämilläni paloilla Keskisuomalainen-lehden mainoskassin mukavanhoilla palasilla. Samassa hengessä olen suunnitellut myös olohuoneen ikkunan umpeenlaudoitusta. Ah  tätä hullua vapautta! Eipä ainakaan tarvitse murehtia herkkien ja kalliiden materiaalien vuoksi.

Otan hullulla innolla vastaan kaikki ideat siitä, kuinka voisin "kasvattaa hometta" ihanan ällöttävästi Villan keittiön kaakeleiden raoista. Ikävä kyllä nukkekotiharrastajat keskimäärin ovat sen verran siistimpää väkeä, etten toistaiseksi ole törmännyt sopiviin vinkkeihin aiheesta. Kaikkia minun mahdollisesti nyt ja myöhemmin kehittämiäni ideoita saa vapaasti soveltaa ja kopioida, sillä sehän juuri on askartelun suola.

 Ensi päivityksessä otetaan todennäköisesti vaihtelun vuoksi pieni katsaus toisen (paljon söpöisemmän) nukkekotini sisuksiin ja selvitetään, keitä pörröisiä ihanuuksia siellä asuukaan. Siihen asti sienipilviä ja romantiikkaa kiittää, kuittaa ja muistuttaa tarkistamaan joditablettien tuoreuden ja riittävän määrän!