Odottamattomia vieraita

Tällä kertaa katsotaan, mikä katkaisee Kissankellokartanon leppoisan arjen, ja vilkaistaan muutaman valmiina ostetun nukkekodin huonekalun uutta ilmettä.

Puuvalmiit huonekalut saivat maalin - ja siivet!

"Jaa-a, ovathan nuo... mielenkiintoiset", tohtori Anturainen pohdiskeli raapien karvaisia korvantaustojaan ja katseli morsiamensa uusimpia ostoksia. "Melko pömpöösit, mutta eiköhän tästä selvitä. Ainahan voimme syödä keittiössä." Epäuskoisen hämmentyneenä hän suuntasi portaat aikomuksenaan kestää kerralla loputkin pesää hullun lailla rakentavan morsiamensa päähänpistot.

Korvakorun osat, Sibelius -postimerkki ja silkkinauha muuttuivat kitsch-tauluiksi.

"Eikö ole ihanaa! Ihmiset ovat niiiin söpöjä! Tuollaisia palleroisia höpösiä", tuleva rouva lirkutteli ja hieroskeli tunteikkaana pyöristynyttä massuaan. Tohtori nyökytteli vaiteliaana ja katseli jokseenkin mauttomia tauluja, jollaisia niin usein näkee höpsähtäneiden vanhojenpiikojen seinillä. "Höpösiä hyvinkin. Mutta mihin kummaan nuo ripustetaan?"

Käsin kirjailtu hassukauluksista vauvaa esittävä sohvatyyny.

"Tietysti tuon söpön sohvan luo, eikö vain! Siinäkin on tuollainen ihana ihmisjuttu. Nehän ovat ihan kuin pikkuinen ihmulilauma", neiti sirkutti ja pöyhi hellästi vauvatyynyä. Herra Anturainen mumisi ymmärtäväisesti vastaukseksi ja yritti olla välittämättä morsiamensa yli-imelästä sisustusmausta. "Tai tuon lutuisen pöydän yläpuolelle?!" innostunut kissaneiti hihkaisi riemuissaan kaikista mahdollisuuksista. "Kuulostaa minusta hiukan turhan..." herra Anturaisen lause katkesi ovenkolkuttimen ääneen. "Kuka kumma siellä on? Emme kai me odota vieraita?"

Pöytä shakkinappulasta ja vyönsoljesta, kynttilät kakusta.

Oviaukossa odotti kaksi pikkuista, vaaleanpunaista nenää. "Keitäs te olette?", tohtori kummasteli ja katseli kissanpoikia tassuista korvannipukoihin asti. Pennut katselivat kummissaan takaisin. "Kanelin lapsia, setä. Etkö sinä muista meitä?" Herra anturainen näytti yllättyeeltä ja veti lapset oitis sisään lämmittelenään. "No mutta hei, pikkuiset. Siitä onkin kauan kun näin teitä. Miksi ihmeessä te olette kaksin liikkeellä? Tuleeko serkkuni perässä?"

Yhtäkkiä tohtori Anturaisren syliin oli heittäytynyt kaksi nyyhkivää pikku kissaa. "Ä-äiti ei tule... Hän käski meidän tulla tänne, tässä on kirje. Äiti... käski tuoda sen", pikku kissapoika vikisi ja kaivoi taskustaan ruttuisen paperin.

"Joko pikkuiset nukkuvat?" herra Anturainen tiedusteli kun hänen yöpukuinen morsiamensa tassutteli murheellisen näköisenä yläkertaan, missä herra istui lysyssä ruokasalin uuden tuolin selkänojaa vasten lysähtäneenä. Kissaneiti nyökkäsi. "Tein heille vuoteet kirjahyllyyn. Nukahtivat heti lämpimän maidon jälkeen. Onko sinun siskosi?..." Herra Anturainen painoi murheissaan kuononsa  pöytään: "Serkkuni, Kaneli. Hän oli lapsena minulle kovin läheinen. Sääli ettemme olleet yhteyksissä sittemmin. Hän oli niin kiltti. Ja vieläpä tuberkuloosi... voi pikku Kanelia." Kissaneiti kietoi hellästi tassunsa sulhasensa ympärille. "Voi, kultaseni... Olen pahoillani. Me taidamme pitää pennut?"

Mittakaavavirheen voi ottaa myös hyötykäyttöön.

Seuraavalla kerralla taidetaan kurkistaa Villa Dystopian uutuuksia. Ennen seuraavaa Kissankellokartano -postausta ottaisin kuitenkin enemmän kuin mielelläni vastaan nimiehdotuksia tälle kaikenkarvaiselle kissaperheelle. Seuraavaan kirjoitukseen asti ihanaa alkutalvea ja lumisten säiden odottelua kaikille!

Tule hyvä kaappi, älä tule paha kaappi

Pienen taidepaussin (innostuin askartelemaan ja päivittäminen jäi vähille) Villa Dystopian kuulumiset jatkuvat. Tein kirpputorikierrosta Jyväskylän alueella, kun silmääni osui mystinen laatikko, jonka hintalappuun oli määritelty "poneja, nukkekodin huonekaluja yms." Huima neljän euron hinta houkutteli riskinottoon, ja laatikkoa tarkastellessa nukkekotikamaa löytyikin melkoinen satsi. "Ikävä kyllä" tavara oli muovista, heikkolaatuista lundby-koon irtaimistoa. Minun tarkoituksiini löytö oli kuitenkin enemmän kuin mahtava.

Kuten kuvasta näkyy, värit ja materiaalit eivät ole laadukkaimpia mahdollisia. Toimiva runko kannattaa kuitenkin aina hyödyntää.

Tämä kaappi oli löydöistä yhtäaikaisesti surkein ja paras. En ymmärrä, miten kukaan on saanutr päähänsä tehdä noin typerän kalusteen: ovet eivät aukea lainkaan! Tuottajan laiskuus ja itaruus poiki kuitenkin myös hyötyä: kaapissa ei ole takaseinääkään. Retrokankaan, hauskan paperin, vanhan peilin, maalin ja tikkujen avulla kaapin kääntöpuolelle rakentui tällainen vaatekomero.

Kuvassa vaatetankoon on ripustettu omatekoisia henkareita ja komeron lattiaa koristaa ydintuhosta selvinnyt hajuvesipullo. En ymmärtänyt laittaa kuviin mitään mittakaavaa havainnollistavaa, mutta sanottakoon että kaappi on kymmenisen senttiä korkea. Seuraavaksi on varmaankin edessä vaatteiden ja kenkien väkerrys kaapin täytteeksi... Saa nähdä kuinka se onnistuu näin pienessä mittakaavassa.

Myös Villa Dystopian lastenhuone alkoi vihdoin hahmottua kirppikseltä saapuneen keltaisen sängyn ympärille. Sänky kaipaa vielä kipeästi parantelua, mutta nyt välikatsaukseen:

Kuvassa näkyvä kaasunaamaripäinen ankka ei ole lajinsa ainoa: samantapaisia söpöläisiä valmistui kumihanskan paloista, hassun muotoisista helmistä ja pimeässä loistavasta massasta neljä kappaletta. Kunhan näitä "lataa" päivällä auringossa tai lapun luona, ne hehkuvat yöllä aavamaisen vihreää säteilyvaloa Villa Dystopian hiljaisuudessa. (Ja houkuttavat hehkullaan talonkorkuiset hirviöt nuuskimaan kummajaisia.)

Seuraavalla kerralla vilkaistaan todennäköisesti Kissankellokartanon uusia kuulumisia ja uusinta hullua keksintöäni, ihmiskitschiä. Siihen asti kuitenkin näkemiin, ja muistakaa kaikki selvittää  lähimmän väestönsuojan koko, sijainti ja varustelutaso!

Nukkekoti nukkekodissa

Tein parhaani saadakseni hiukan parempia kuvia edellisessä Kissankellokartano -postauksessa olleista näperryksistäni. Annetaan siis herra Anturaisen repiä hiukan viiksiä päästään ja vilkaistaan, mitä hullutuksia hänen morsiamensa on mennyt ostamaan.

Tapetit vanhanaikaiseen tyyliin kangasta, henkarissa roikkuva mekko pitsiä.

"Kultaseni, tuohan on aivan pikkuruinen. Miten sinä höpsö luulit voivasi sisustaa sen? Tassusi hädin tuskin mahtuvat tuonne", nuori tohtori moitti lempeästi ja tiiraili nuorikkonsa kaappiin rakannettuun nukketaloon. "Pinseteillä, senkin villieläin", tuleva rouva Anturainen tuhahti naurua peitellen ja alkoi availla kääreistään esimmäisiä pikkuruisia (ja herra A.n makuun hävyttömän kalliita) huonekaluja.

Kattokruunu helmestä, pöytä paperista ja Tiimarin palikkahelmestä. Peili on paljetti.

"Katso, muruseni! Eikö ole hurmaava pikku kampauspöytä! Löysin ihanan kukkamaljakon ja peilinkin! Sinun on pakko ihailla näitä, eikö olekin", nuori morsian hihkui ja hypisteli huonekaluja hellästi pennun odottamisesta hiukan turvonnein tassuin. Herra Anturainen hymähti lempeästi ja pudisteli päätään nuoren kissaneidin höpsöydelle.

Kirjat paperista ja puusta, hylly kahvinsekoittimesta.

"Ja tämä kirjahylly... Voi samettianturaiseni, olen aivan pyörryksissä. Kiitos hirmuisesti rahoista", morsian lirkutti. Tohtori Anturainen painoi otsansa tassuaan vasten ja huokaisi. "Minäkin olen pyörryksissä, kultaseni."

Sänky on päällystettyä pahvia ja hammastikkuja, jakkara kangasta. Pesukaappi on myöskin n iitä ihania Tiimarin kuutiohelmiä, pesuvati paljetti ja kannu väsätty paperista. Alakerran kaakeliuuni on vielä hiukan keskeneräinen (alhaalta tai ylhäältä puuttuu pätkä), mutta perusteet näkee jo. Runkona on muovinen lankarulla. Nukkekodin nukkekodin nukkekoti on tulsästi helppouden vuoksi paperista.

"Voi, en malta odottaa että pikku tyttösemme pääsee leikkimään tällä! Tottahan se on tyttö, eikö vain? Äh... No, tästä suloisesta karusellista pitäisi poikakin!" Kissaneiti sulki haaveilevana silmänsä ja silitteli lelujaan hellästi. "Nuo taitavat olla enemmän sinulle kuin pennulle",  hänen sulhasensa huomautti leikillisesti.

Tämän hulluuden rakennusmateriaaleina on käytetty muovailumassaa (hevot), pitsiä, pahvirasian kantta sekä  kissanruokapaketin pahveja ja silkkipaperia. Värit putkiloista.

Näiden hulluuksien lisäksi askertalin vielä kärsineen syystakin napeista ja vanhan korvakorun osasta sekä helmikoristeisesta nauhasta tarjoilulautasen: kuumaliimahulluus iski heti kun sain ikioman mönjäpistoolin mieheltäni. Seuraavissakin postauksissa nähdään siis todennäköisesti liimailuja. Allaolevassa kuvassa käsitystä astian koosta, kaverinaan kihlasormukseni.

Seuraavan postauksen sisältö on vielä hämärän peitossa. Muistutan kuitenkin, että vaikka palikkakailpailun virallinen aika onkin ohi, koska oikeaa vastausta ei ole löytynyt, taisto jatkuu. Eli ensimmäisestä oikeasta vastauksesta (kommenttiboksiin vaan) lähtee tarvikkeita postiin. Seuraavaan kirjoitteluun asti näkemiin, iloista alkutralvea ja muistakaa kaikki käyttää kyllin lämpimiä sukkia!

Kissankellokartanon makuuhuone uusine lisukkeineen.